You are here

Millainen on kutsuva lähiliikuntapaikka, jota nuoret käyttäisivät?

13.04.2022

Lähes 70 % 16–18- vuotiaista liikkuu alle liikuntasuosituksen[1]. Helsingin NMKY:n Yökoris on miettinyt yhdessä nuorten kanssa, kuinka nuorten liikkumista voisi lisätä lähiliikuntapaikkoja kehittämällä. Millainen on kutsuva lähiliikuntapaikka, jota nuoret käyttäisivät?

”Muutama kori tai maali ja hieman asvalttia ovat hyvä alku, mutta eivät juuri houkuttele liikkumaan ja kokoontumaan”, arvioi Yökoriksen koordinaattori Olsi Marko.

Lähiliikuntapaikat ovat kehittyneet viimevuosina, mutta niitä ei välttämättä ole suunniteltu loppuun asti nuorten tarpeiden mukaan. Useat lähiliikuntapaikat ovat ulkonäöltään yhden muotin mukaisia, eikä erilaisia kulmia eri tarpeiden tai alueiden mukaan ole juurikaan sovellettu. Liikuntapaikkojen houkuttelevuuden lisäämiseksi tulisikin ajatella liikuntapaikkoja enemmän yhteisöllisinä kokoontumispaikkoina, joka terminä toimii paremmin kuvaamaan tarvetta. Nuoret tulisikin saada kokoontumaan paikkoihin, joissa on hengailun lisäksi mahdollista harrastaa liikuntaa. Tähän voisi auttaa esimerkiksi katutaide, liikuntapaikkojen värikkyys sekä katsomo, joka mahdollistaa viihtyisän oleskelun pelien lomassa.

”Euroopassa monessa maassa liikuntapaikat tehdään yhdessä katutaiteilijoiden kanssa, jolloin esimerkiksi asvalttikentät ovat maalattuja ja liikuntapaikoista tulee kutsuvampia koko katukulttuuriyhteisölle. Katsomot ja kenttien tyylikäs ulkoasu yhdistettynä keskeiseen sijaintiin houkuttelisivat eri toimijoita myös järjestämään liikunta-, musiikki- ja taidetapahtumia, joka puolestaan toisi lisää nuoria paikalle”, Olsi ehdottaa.

Lähiliikuntapaikkoja kiertäessä olemme työssämme huomanneet, että paras tulos saadaan, kun liikuntapaikat suunnitellaan yhdessä nuorisotyöntekijöiden ja nuorten kanssa. Esimerkiksi skeittirampit, katsomot ja iso liikkumiseen ja pallopeleihin suunniteltu alue lisää nuorten silmissä alueen vetoisuutta. Jalkautuva nuorisotyö tietää parhaiten, missä nuoret hengaavat ja missä tarve liikuntapaikoille on suurin. Pienet muutokset, kuten katsomot, kunnon valaistus ja standardoitu kentän koko tekisivät jo valtavan eron nykytilanteeseen.

”Liikuntapaikat pitää suunnitella ja rakentaa sinne, missä nuoret ovat tällä hetkellä. Esimerkiksi keskustan alueella on paljon nuoria, mutta huonosti kenttiä, eikä olemassa olevia liikuntapaikkoja ole aina suunniteltu nuorison näkökulmasta.”, Olsi toteaa.

Viesti kaupungin suuntaan meiltä on selvä; nuoret saadaan liikkumaan, kun lähiliikuntapaikat suunnitellaan yhdessä tapahtumajärjestäjien, jalkautuvien nuorisotyöntekijöiden ja nuorten kanssa. Haluamme kaikki saada nuoret liikkumaan enemmän, ja tekemällä yhteistyötä agendamme helpottuu. Me Yökoriksella olemme valmiita kertomaan kokemuksistamme kentällä koska tahansa!

Tekstin on kirjoittanut Helsingin NMKY:n Yökoriksen Maiju Virtanen.

[1] https://www.tervekoululainen.fi/ylakoulu/fyysinen-aktiivisuus/suomalaise...