You are here

HNMKY:llä edustus Tampereen alle 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa

27.08.2024

Suomi toimi isäntämaana alle 18-vuotiaiden miesten EM-kisoissa, jotka pelattiin Tampereella 27.7.-4.8.2024. Osallistujamaita oli 16 ja otteluita pelattiin viikon aikana 56 kappaletta. HNMKY:stä mukana oli neljä edustajaa: Pipsa Aaltonen, Antti Kaisaniemi, Kaapo Kankuri ja Aleksanda Kauste.

Kansainvälisen tapahtuman järjestäminen vaatii ison joukon osaajia. Yksi huomaamaton joukko kisojen takana on toimitsija- ja tilastointitiimi. Kansainvälisissä otteluissa toimitsijapöydällä on kahdeksan toimitsijaa: pöytäkirjanpitäjä (DSS = digital score sheet), ajanottaja, taulunpitäjä, hyökkäysajanpitäjä sekä kolme tilastoijaa (kone, puhuja ja video). Lisäksi kansainvälinen koripalloliitto FIBA vaatii välillä myös paperisen pöytäkirjanpitäjän. 

Alle 18-vuotiaiden poikien EM-kisojen toimitsijatiimin muodosti 30 toimitsijan ja tilastoijan joukko. Tiimi koostui 15-52 -vuotiaista henkilöistä kymmenestä eri seurasta. Osalla tekijöistä oli jo vuosien kokemus, mutta mukaan saatiin myös ensikertalaisia. Tiimin nuorin jäsen oli vielä kisojen alussa 15-vuotias Kaapo Kankuri, joka toimii tilastoijana pitkin kautta HNMKY:n valtakunnallisissakin peleissä.

Toimiakseen kansainvälisissä otteluissa pöydässä, tulee toimitsijan suorittaa ns. FIBA-lisenssi. FIBA-lisenssiä varten toimitsijan ja tilastoijan on suoritettava verkkokurssi ja läpäistävä lopputentti. Tentissä testataan sääntötuntemuksen lisäksi kaikkien toimitsijatehtävien vastuut. FIBA-lisenssin suorittamiseen tarvitaan riittävästi kokemusta toimitsija- ja/tai tilastointitehtävistä.

Kisojen toimitsijatiimiin haettiin tekijöitä pitkin kautta. Kisarupeaman lisäksi jokaisen tuli osallistua kesän aikana nuorten PM-kisoihin ja/tai nuorten maaotteluihin lisätäkseen osaamista ja vahvistaakseen tiimityöskentelytaitojaan. Lisäksi tiimille järjestettiin kaksi Teams-koulutusta kevään aikana. Ilman sitoutunutta ja osaavaa toimitsijatiimiä, kisoja ei pystyttäisi järjestämään. Arvostusta nostaa myös se, että ryhmä oli valmis satsaamaan kesälomiaan osallistuakseen kisoihin. Yhdeksän päivän rutistus vaati pitkiä päiviä, kovaa paineensietokykyä sekä jatkuvaa valmiutta mukautua ja kehittyä uusiin tilanteisiin.

Tiimin vastuuhenkilöt Nina Koivisto ja Marika Vilanen kiittelivät ”joukkueensa” asennetta ja tekemisen laatua.

"Tiimi on hioutunut yhtenäiseksi. Kukin hoiti hommansa mallikkaasti ja tuki kaveria. Kentällä ja kentän ulkopuolisissa jutuissa nähtiin hienoja heittäytymisiä. Vaikka tätä hommaa ei arvosteta (pitkälti tietämättömyyttä), niin ilman näiden ihmisten panosta, kisoja ei olisi saatu vietyä läpi. Lisäksi kehittyminen oli jatkuvaa. Alkukankeuksien kautta toiminta kehittyi ja palaset loksahtivat kohdalleen. Saimme jopa kehuja järjestävältä organisaatiolta. Oppia tuli paljon. Kaikki saivat tästä varmasti jotain sellaista, mitä voi viedä mukana omaan seuraansa. Kiitos vielä koko tiimille!".

Kisojen toimitsija- ja tilastointitiimissä oli mukana: Johanna Aaltonen, Pipsa Aaltonen, Laura Alijoki, Pirjo Alkunen, Zdenka Cvetinovic, Teemu Hartikainen, Veera Haukijärvi, Katri Heusala, Petra Hurme, Antti Kaisaniemi, Kira Kaivos, Kaapo Kankuri, Aleksandra Kauste, Tiina Kekki, Nina Koivisto, Kelly Käärson, Juho Lahtinen, Outi Lehtipuu, Sari Leskinen, Marianne Määttänen, Mirja Onduso, Natalie Pihamaa, Janne Rautiainen, Riikka Räty, Sara Suominen, Verna Suominen, Ella Sussmann, Ella Tiusanen, Marika Vilanen ja Riikka Väisänen.

 

Teksti: Marika Vilanen