Olet täällä

Toiminnan avulla työelämään lisää yksilön yhteenkuuluvuuden tunnetta

19.06.2024

”Not doing it for you, doing it with you.”

Toiminnan avulla työelämään (TAT) on hanke, jonka tavoitteena on maahan muuttaneiden nuorten aikuisten osallisuuden, hyvinvoinnin ja työelämävalmiuksien edistäminen. Toimintaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). Tärkeä osa toimintaa on rakentaa luottamusta sekä siltoja suomalaiseen yhteiskuntaan ja myös maahan muuttaneiden yhteisöjen välillä. Keskeisiä arvoja toiminnassa ovat osallisuus, yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus sekä kunnioittava kohtaaminen. 

TAT:n toiminta on monipuolista matalan kynnyksen toimintaa, jossa osallistumisen kynnystä on pyritty madaltamaan huomioimalla sekä emotionaaliseen, kulttuuriseen ja fyysiseen esteettömyyteen liittyvät tekijät. TAT tarjoaa muun muassa perheille ja vanhemmille suunnattua toimintaa, liikuntaryhmiä sekä muuta vapaa-ajan toimintaa, suomen kielen ryhmiä ja työnhakuun tai työelämään liittyviä ryhmiä. Kaikki toiminta on maksutonta.  

Toimintaan osallistuvien oman toimijuuden vahvistaminen on olennainen osa TAT:n toimintaa. Yksilöllisten voimavarojen löytyminen edistää monella tasolla yksilön yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hieno esimerkki toimivasta toiminnasta ovat vuonna 2023 TAT:n kautta työelämään, työharjoitteluun tai opiskelemaan ponnistaneet 16 toimintaan osallistunutta.  

Max Huyn aloitti TAT-toiminnan kieliryhmässä syksyllä 2023. Huyn vahvistaa kieliryhmän avulla suomen kielen taitoaan, jota hän tarvitsee syksyllä alkavissa opinnoissa. TAT on antanut Huynille yhteisön, joka auttaa häntä sopeutumaan Suomeen. 

"Yhteisö on uskomattoman hyödyllinen, sillä pääsen oleskelemaan ja jakamaan hyödyllisiä vinkkejä muiden ulkomaalaisten kanssa", Huyn kertoo.

Monipuolisen toiminnan lisäksi TAT järjestää myös vuosittain jalkapalloturnauksen Helsingissä. TAT International Cup on suosittu joka kesä järjestettävä jalkapalloturnaus, joka edistää moninaisuutta sekä osallisuutta. Rento tunnelma, hyvä musiikki ja laadukas jalkapallo tuovat yhteen monipuolisen joukon eri taustoista tulevia ihmisiä. Vuonna 2023 tapahtuma mahdollisti 8534 kohtaamista 16 pelipäivän aikana! Tapahtuman ohessa järjestetään myös erilaisia työ-, harjoittelu- ja koulutusmahdollisuuksia. Halukkaat voivat kouluttautua muun muassa järjestyksenvalvojiksi tai jalkapallotuomareiksi. Turnauksen aikana monena päivänä järjestetään ohjelmaa myös perheille ja lapsille. Tänä vuonna International Cup järjestetään Helsingissä Pirkkolan kentällä 26.6.-20.7.  

TAT palvelee asiakkaita monella eri kielillä ja toimintaan voi liittyä mukaan koska tahansa, sillä ilmoittautumista ei tarvita! Viikoittaisen aikataulun löydät Helsingin NMKY:n nettisivuilta ja TAT -toiminnan facebookista. Yhteyttä saa ottaa myös matalalla kynnyksellä WhatsAppin, Instagramin tai Facebookin kautta. TAT toimintaa tehdään yhdessä osallistujien kanssa. Kuulluksi tuleminen vahvistaa osallistujan kokemusta aidosta mukanaolosta ja siitä, että jokaisella on jotain annettavaa. Tätä sanomaa painottaa myös TAT:n slogan ”Not doing it for you, doing it with you”.