Helsingin NMKY:n ja K-ryhmän yhteistyökumppanuuden myötä Namika Areenan areenakentän nimeksi tulee Liike on lääke -kenttä.
Helsingin NMKY:n ja K-ryhmän yhteistyön keskiössä on lasten ja nuorten liikkuminen. Helsingin NMKY on näkyvästi mukana K-ryhmän Liike on lääke -hankkeessa, jonka maalina on terve Suomi. Helsingin NMKY:n pääperiaatteisiin kuuluu, että jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla mahdollisuus harrastaa. Kuitenkin vain kolmannes lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaan*. K-ryhmä ja Helsingin NMKY haluavatkin kannustaa lapset ja nuoret liikkeelle yhdessä.
– Helsingin NMKY:n ja K-ryhmän yhteistyö lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi on meille upea mahdollisuus. Liikkumattomuuden ongelma yhteiskunnassamme on suuri. On hienoa yhdessä K-ryhmän kanssa kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan enemmän, Helsingin NMKY:n pääsihteeri Olli Joensuu iloitsee.
Yhteistyön myötä Namika Areenan areenakenttä nimetään Liike on lääke -kentäksi, joka tulee näkymään myös koripalloliiton sarjajärjestelmässä. Lisäksi JVG:n Liike -tunnuskappaletta soitetaan Namika Areenan otteluissa ja tapahtumissa ja hanke tulee näkymään Helsingin NMKY:n sosiaalisen median tileillä pitkin vuotta.
- Liike on lääke parempaan elämään. Haluamme osoittaa, mitä kaikkea hyvää liikunta tuo lapsille ja nuorille sekä luoda näin positiivista muutosta, joka vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiin nyt ja huomenna. Kun maalina on terveempi Suomi, peli pitää avata siellä, missä se muutos on mahdollista tehdä eli lasten ja nuorten keskuudessa. Me K-ryhmässä tunnemme suomalaisten arjen ja haluamme tukea sitä, lajiliitot ja seurat puolestaan tuntevat lasten ja nuorten liikkumisen ja liikuttamisen. Hankkeessa on Helsingin NMKY:n lisäksi mukana Suomen Koripalloliitto, Suomen Palloliitto ja Tennisliitto sekä jääkiekkojunioriseuroja, kertoo K-ryhmän brändistä vastaava johtaja Heidi Jungar.
*Liitu-tutkimus 2022