Vuoden koripalloteko 2018
Vuoden helsinkiläisvalmentaja 2017
Kirkon liikuttajapalkinto 2017
Näytä lisää...Helsingin NMKY:n Yökoris-toiminta on palkittu Kirkon liikuttajapalkinnolla 2017.
”Tämä on todella tärkeä tunnustus ja vielä kirkon ulkopuolella olevalle kolmannen sektorin toiminnalle. Otamme tämän ilolla vastaan”, HNMKY:n kehitysjohtaja Jyrki Eräkorpi iloitsee.
Yökoripallotoiminta on Helsingin NMKY:n ja Nuorisoasiainkeskuksen yhteistyöhanke, jota Veikkaus tukee.
Yhteisön merkitys on tärkeintä
Yökoris on kasvanut 20 toimintavuoden aikana monipuoliseksi toiminnaksi nuorten tukemisessa. Toiminnalla luodaan monikulttuuriselle nuorisolle yhteisö, johon kuulua sekä mielekästä viikonlopputoimintaa.
Tällä hetkellä toimintaan on kytkettynä yhdeksän erilaista joukkuetta, kuten lentopallojoukkue, joka aloittaa juuri sarjatasolla pelaamisen. Toimintaan linkittyy lisäksi HNMKY:n työpajatoimintaa, nuoria tukevia hankkeita, etsivä työ -toimintaa sekä muuta nuorten työelämää tukevaa toimintaa. Yökoris-toiminta työllistää vuosittain lähes 60 nuorta, joista osalle työpaikka on heidän ensimmäinen.
”Pystymme jeesaamaan nuoria aika tehokkaasti. Tärkeintä on se, että nuoret kokevat kuuluvansa yhteisöön.”
Pelkästään Yökoriksen tapahtumissa on vuosittain mukana arviolta 4000–5000 nuorta. Nuoret tulevat Eräkorven mukaan tapahtumiin säännöllisesti olemaan, tapaamaan ihmisiä ja viihtymään. Suosion takana on pitkäjänteinen työ, hyviä ihmisiä ja vankka yhteisö.
Toiminta jatkuu 20-vuotisjuhlavuonna saman henkisenä ja yhtä laajana. Eräkorpi lisää, että tarkoituksena on tarjota nuorille vieläkin paremmin koulutusta ja tukea työllistymispolkuun Yökoriksen kautta. Lisäksi tänä vuonna keskitytään kirkastamaan Yökoriksen tunnettuutta, sillä toimintaan sisältyy paljon muutakin kuin koripalloa ilta- ja yöaikaan.
Kirkon John Vikström -liikuttajapalkinnon myöntämisen perusteina ovat eettisten arvojen edistäminen liikunnassa ja urheilussa, kirkon liikunta ja urheiluyhteistyön edistäminen, inhimillisyyttä ja ihmisen arvoa edistävä, pitkäjänteinen työ tai uusi innovaatio liikunnassa sekä syrjäytymisen ehkäisy liikunnan ja urheilun keinoin.
Vuoden urheiluseura 2015
Näytä lisää...Kuva: Aki Havukainen EMG.
Helsingin NMKY on vuoden urheiluseura 2015!
Helsingin NMKY palkittiin 12.1.2016 Suomen urheilugaalassa vuoden urheiluseurana. Päätöksen valinnasta teki 100 henkinen raati, joka koostui erilaisista urheiluvaikuttajista. Tänä vuonna valintakriteerinä oli: ”Urheiluseura, jolla on kyky laajentaa verkostoja, luoda kontakteja ja kehittää yhteistyötä myös muiden tahojen kanssa unohtamatta seuran roolia nuorten liikuttajana ja kasvattajana.” Helsingin NMKY palkittiin tittelin ja Uuno-pokaalin lisäksi Alkon lahjoittamalla 10 000 euron stipendillä. Palkinnon ojensi pääsihteeri Timo Laulajalle ja lajipäällikkö Henrik Pulkkiselle HNMKY:n oma kasvatti Hanno Möttölä.
Helsingin NMKY kiittää saamastaan tunnustuksesta!
Vuoden helsinkiläisseura 2015
Näytä lisää...Helsingin NMKY palkittiin Helsinki-päivänä 12.6.2015 vuoden helsinkiläisseurana. Palkinnon saajan valitsee vuosittain Helsingin kaupunginhallituksen valitsema urheilupalkintotoimikunta. Palkinnonjakotilaisuudessa Helsingin NMKY:n valintaa vuoden helsinkiläisseuraksi perusteltiin seuraavasti:
” Moni lapsi ja nuori aloittaa urheilun aktiiviharrastamisen liikuntaseuroissa. Seurat tekevät arvokasta työtä, sillä seuran ammattitaitoiset valmentajat tukevat ja innostavat liikkumaan. Vuoden 2015 helsinkiläisliikuntaseura on edistänyt merkittävästi helsinkiläistä urheilukulttuuria toimimalla aktiivisesti uudenlaisten toimintamallien kehittäjänä. Helsingin NMKY:n toiminnan keskiössä ovat lapset ja nuoret. Tämän lisäksi Helsingin NMKY:ssä on toimintaa vanhemmille ikäluokille. Toimintaa toteutetaan kristillisetn arvojen pohjalta tukemalla yksilön henkistä, hengellistä ja fyysistä hyvinvointia. Kerhotoimintaa ja iltapäiväkerhotoimintaa kehitetään, lisätään ja monipuolistetaan. HNMKY tekee myös laajaa yhteistyötä liikuntaviraston ja opetusviraston kanssa muun muassa Liikkuva Koulu -hankkeessa.”
Helsingin NMKY ry kiittää saamastaan tunnustuksesta! Kiitos henkilöstölle, toiminnassa mukana oleville vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille. Suurin kiitos kuuluu lapsille, nuorille ja heidän tukijoukoilleen, jotka tekevät työstämme merkityksellistä!
Nuorisotyön tunnustuspalkinto Yökoripallo toiminnalle 2014
Näytä lisää...Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt nuorisotyön tunnustuspalkinnon tänä vuonna Helsingin NMKY:n yökoripallotoiminnalle. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa ja se myönnetään veikkausvoittovaroista.
Tunnustuspalkinnon myöntää kulttuuri- ja asuntoministeri kuultuaan Nuorisotutkimussäätiön hallitusta. Palkinto luovutettiin Allianssi-risteilyn avajaisseminaarissa Helsingissä 15. huhtikuuta. Palkintoperusteluissa todetaan, että yökoripallotoiminnan avulla Helsingin NMKY on auttanut pääkaupunkiseudun nuorisoa vuodesta 1998 alkaen. Yökoripallotoiminta on ruohonjuuritasolla tehtävää matalan kynnyksen nuorisotyötä, johon nuori voi tulla mukaan omana itsenään, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Yökoripallotoiminta on nuorisotoimintaa, jossa toimitaan sekä liikunnan että kulttuurisen, sosiaalisen, monikulttuurisen että etsivän nuorisotyön alueella.Tänä päivänä yökoripallotoiminnassa on tuhansia nuorten kohtaamisia vuosittain. Yökoripallon suosio nuorten keskuudessa onkin kasvanut pääkaupunkiseudulla voimakkaasti. Vuonna 2006 toiminnan kautta kohtaamisia oli 1 500, vuonna 2011 lähes 4 800 ja vuonna 2012 yli 12 000.Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt palkinnon vuodesta 2002 lukien. Tunnustuspalkinto jaetaan vuorovuosin nuorisotyössä ansioituneelle henkilölle tai yleishyödylliselle järjestölle.
Helsinki YMCA Millennium Award
Näytä lisää...Helsingin NMKY:n 125v. juhlan kunniaksi perustettu Helsinki YMCA Millennium Award jaettiin ensimmäistä kertaa. Tunnustuspalkinto myönnettiin Yökoripallo toiminnalle 16.11. 2014 Helsingin NMKY:n 125v. juhlagaalassa. Sitä vastaanottivat toiminnan 1998 Suomeen tuonut Ilpo Laitinen sekä Markku Poteri Helsingin kaupungin puolesta. Yökoripallotoiminnan puolesta palkinnon vastaanottivat Jyrki Eräkorpi ja Olsi Marko. Palkintoa jakamassa Timo Laulaja ja Juan Iglesias (kuvassa vasemmalla).
Helsinki YMCA Millennium Award myönnetään “parhaasta nuorisotyön innovaatiosta/Best Youth Work Innovation”. Palkintoon liittyy tunnustuksen lisäksi 5000€ palkintosumma, joka kohdennetaan palkinnon saajan/saajien toiveen mukaiseen kohteeseen. Seuraavan kerran Millennium Award jaetaan Helsingin NMKY:n ry:n 130v. vuosipäivänä.
Helsingin NMKY:n Aarre Lauha – mitali
Näytä lisää...Helsingin NMKY luovutti Aarre Lauha mitalin tasavallan presidentti Sauli Niinistölle 15.1.2015. Kuvassa pääsihteeri Timo Laulaja, opiskelija Maria Piiroinen, hallituksen puheenjohtaja Hannu Niskanen. Etualalla tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Aarre Lauhan nimeä kantava mitali on korkein tunnustus, minkä Helsingin NMKY ry antaa. Mitali on erityinen kansallisessakin mittakaavassa. Alkuperäisestä painoksesta on jäljellä muutamia numeroituja kappaleita. Mitalia on jaettu viime vuosikymmeninä merkittävistä saavutuksista Helsingin NMKY:ssä. Viime vuosina mitalin saajien profiilissa on haluttu korostaa lasten ja nuorten parissa tehtävää työtä.
Mitali on kuvanveistäjäMauno Honkosen suunnittelema. Se on valmistunut 1977. Mitali on alun perin luotu Helsingin NMKY:n hallituksen pitkäaikaisen puheenjohtajan ja emerituspiispa Aarre Lauhan 70-vuotispäivän kunniaksi. Piispa Aarre Lauha toimi Helsingin NMKY:n puheenjohtajana vuosina 1946- 1979. Mitalin perusti rovasti Mauri Virtanen (1929 – 2005) vuonna 1977. Hän toimi Helsingin NMKY: pääsihteerinä vuosina 1965 – 1990.
Ensimmäinen Lauha-mitali luovutettiin tasavallan presidentti Urho Kekkoselle 1977. Helsingin NMKY.n delegaatiota johti silloinen hallituksen puheenjohtaja, hovioikeudenneuvos Olavi Järvinen. Nykyisistä Helsingin NMKY:n hallituksen jäsenistä luovutustilaisuudessa oli kuvan Kuujon NMKY-historiikkiin ottanut Pentti Miettinen. Mitään erityistä juhlaa tai juhlapäivää ei luovutukseen liittynyt. Mitalille haluttiin korkein mahdollinen valtiollinen suojelus.
Saajien joukko on hyvin moninainen ja se on myös Lauha-mitalin vahvuus. Sitä ei ole haluttu sitoa akateemisiin, tieteellisiin, taitelliisiin tai virkaiällisiin kategieroihin vaan saajien joukossa on mm. valmentajia, musiikinopettajia, luottamustehtävissä toimimivia, vapaaehtoistyöntekijöitä ja presidenttejä. Helsingin NMKY:n delegaatio luovutti Aarre Lauha – mitalin tasavallan presidentti Sauli Niinistölle 15.1.2015 hänen merkittävästä panoksestaan lasten ja nuorten asioiden esillä pitämisestä.
Mitalin saajia viime vuosilta:
Sauli Niinistö, tasavallan presidentti, 2015
Henrik Dettmann, valmentajalegenda, 2016
Eero Saarinen, valmentajalegenda, 2015
Tapio Sademies, talousneuvos, 2017
Vesa Hiltunen, emeritus Professor, 2016
Teijo Sandvik, koripallovalmentaja, 2016
Jorma Bogdanoff, Hotel Arthur, 2018
Sirpa Toppola, Hotel Arthur, 2016
Santtu, “Sulo” Savander, “PlankkariPoika”, 2016
Jyri Eräkorpi, Yökoripallo-toiminta, 2014
Olsi Marko, Yökoripallo-toiminta, 2014
Antti Koponen, Turun NMKY:n pääsihteeri, 2014
Timo Saukkola, koripallovalmentaja, 2014
Juuso Milen, koripallovalmentaja, 2013
Eero Aalto, mieskuoro, 2013
Jorma Sulkakoski, mieskuoro, 2013
Juhani Multisilta, mieskuoro, 2013
Erkki Lampén, mieskuoro, 2013
Henrik Pulkkinen, koripallovalmentaja, 2012
Jaakko Koikkalainen, Suomen NMKY:n pääsihteeri, 2010
Marko Rautima, painonsoiton opettaja, 2010
Paavo Pinomaa, rovasti, 2010
Urho Kekkonen, tasavallan presidentti, ensimmäinen Aarre Lauha -mitalin saaja, luovutettu 1977